keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mitä vaaditaan ollakseen fitness-urheilija? Osa 3. Raha

Miten surulliselta se kuuloistaakaan, mutta ainoastaan oma tahto ja itsekuri treenien, ruokavalion ja levon suhteen ei valitettavasti riitä aloittakseen kilpailutoiminnan. Siihen tarvitaan myös rahaa ja yllättävän paljonkin. Minulla ensimmäisien Fitness Classic kisojen budjetti ylitti 2000 euroa. Tarkkaa summaa en osaa sanoa, sillä kun ymmärsin, että ”nyt lähestytään kahta tonnia”, lakkasin menojen laskemisen välttääkseni psykologista traumaa ollessani herkässä dieettitilassa :) Tuskin rahanhallinta oli minulla vahvimmillaan tämän projektin aikana, ja kokemukseni on kaukana esimerkillisestä, mutta kokemus se silti on ja jollekulle voi olla hyödyllinenkin.



Sitä luullaan, ainakin minä luulin näin, että eniten raha tulee uppoamaan valmennukseen. Jos tämä osuus on hoidettu,  loput ovat no big deal! Tiesin kyllä, että kisa-asu, kengät ja korut on hankittava, mutta kun ne olivat ns. kertaostoksia , että no big deal! Sitten tuli ilmi summia, jotka oli maksettava rusketuksesta, sokeroinnista, poseerausharjoituksista ym. Yhtäkkiä pikku diilistä on tullut melko iso diili. Kun päätin, että tarvitsen kosmetologin apua kiinteyttääkseni ongelmapaikkojen ihoa, se muuttui THE diiliksi :) Kukaan ei kuitenkaan pakottanut, oma päätökseni se oli :) Yritin kyllä pitää budjettini kurissa, mutta kun kisavalmisteluni olivat aika hektisiä (siitä edellisessä kirjoituksessani Mitä vaaditaan ollakseen fitness-urheilija? Osa 2. Arjen järjestäminen ja itsekuri) en oikein ehtinyt tutkia tuotteiden ja palveluiden hintoja ja kilpailuttamaan niiden tarjoajia. Jos olisin varannut aikaa ja kunnolla selvittanyt markkinoiden tarjonnan sekä toimittajat, sama lopputulos olisi voitu saavuttaa halvemmallakin.

Käytin silti jotain säästötemppuja. Esimerkiksi, en tilannut kristalleja kisa-asun teettäjältä, vaan ne oli ostettu erikseen ja itseliimattu jälkeenpäin. Silti kisapuku söi jotain ¼ koko kisabudjetista, mutta oma päätökseni oli sekin )) En myöskään ottanut rakennekynsiä, vaan käytin 15 euron Anttilasta ostettuja liimakynsiä, korut ja kengät olen ostanut joko e-baysta tai EU:ssa toimivista verkkokaupoista.

Tässä vielä taulukko suunta-antavista olennaisimpien menojen numeroista:

Kisapuku kristalleineen
550
Kisakengät
70
Korut
40
Rusketus ja bikiniliima (aineet)
60
Sokerointi, rusketus ja make-up
400
Kosmetologiset hoidot
400
Hampaiden valkaisu (hoito + aineet)
100
Poseerausharjoitukset
150
Valmennus + kuntosali 3 kk
400
YHTEENSÄ
2170 euroa

En ottanut mukaan lisäravinteita ja ruokaohjelman vaatimia ruokaostoksia, ne korottaisivat loppusummaa reilusti.

Toki nyt kun valmistaudun syksyn kisoihin, kertaluonteiset menot kuten esim. puku ja kengät jäävät pois listasta, silti on mielenkiintoista nähdä paljonko onnistun tuhlaamaan tällä kerta :) 

Viestini on siis: kartoittakaa omat tarpeenne ja luokaa realistinen kuva siitä, paljonko kisat tulevat teille maksamaan. Muistakaa kuitenkin, että vaikka kuinka paljon investoitte "oheistuotteisiin", kuntonne on kuitenkin se ratkaiseva tekijä, mistä onnistuminen riippuu. Älä ota stressiä kisapuvun valitsemisesta ym. :)

Tämä siitä ensimmäisestä kisabudjetistani. Miten iso sinun budjettisi oli? Kerro kokemuksestasi ja jaa vinkkeja, varsinkin jos olet onnistunut kilpailemaan halvemalla :)

- Natalia

Lisää aiheesta:


Mitä vaaditaan ollakseen fitness-urheilija? Osa 1. Tahto

#NataliaBelousova #NataliaBikini #BikiniFitness #FitnessBikiniMasters #BikiniFitnessKisat #kisavalmistelut #kisajärjestelyt  #kisabudjetti #BikiniKisat

1 kommentti:

  1. Tietämättömänä kysyn.. Eikö kisaajilla ole yleensä joku sponsori, joka maksaa suurimman osan noista (tai maksaa esim. kisapuvun)? Sulla ei siis ollut sponsoria?

    VastaaPoista